Harmin tiedot ja sukutaulu jalostustietojärjestelmässä
Harmi:
Harmi on ensimmäisestä omasta pentueestamme. Narrin astuttamista miettiessämme oli jo päivänselvää, että mikäli tämä suunnitelma tulee toteutumaan, jää joku narttupennuista kotiin kasvamaan. Tai oikeammin, koko pentue tehtiin juuri siksi, että saisimme kotiin jatkoa tästä hienosta Mihan-narttulinjasta. Kolmesta narttupennusta Harmi valikoitui hirmuisen energisen luonteensa ja kauniin tasapainoisen rakenteensa vuoksi. Lisäksi se oli nartuista kaikista pienin, minkä ajattelin olevan etu jatkoa ajatellen, onhan emänsä aika suurikokoinen narttu. Toisin kuitenkin kävi, Harmista kasvoi iso tyttö, aina ei pennusta pysty kaikkea ennustamaan.
Harmi elää vallatonta lapsuuttaan viihdyttäen tempuillaan niin kotiväkeä kuin emäänsä ja isotätiänsäkin. Se luottaa selvästi siihen, että pentukoirille kaikki on sallittua. Näen siinä paljon emänsä piirteitä, se painaa eteenpäin samalla asenteella, täysillä eteenpäin ja toivotaan parasta 🙂 Siskonsa kanssa ne ovat parhaat painikaverit, tosin leikit ovat välillä niin hurjia, että vauhtia joutuu toppuuttelemaan. Harrastuksista meillä ei ole vielä suurempia suunnitelmia. Yksi arkipentukurssi on nyt käytynä ja kesällä sitten varmasti käydään kokeilemassa olisiko agilityhommat hauskoja. Näyttelyissä me varmasti käydään kunhan ikää tulee tarpeeksi.