Tupla pentunäyttelyn BIS

Pennut täytti viikko sitten 5kk ja näin avautui mahdollisuus osallistua pentunäyttelyiden pikkupentuluokkiin.

Tupla (Narraajan Tupla Suora) ja Tara (Narraajan Tervanpolttajan Tarina) ehtivät avaamaan ”näyttelyuransa” sisaruksista ensimmäisenä. Siikajoen pentunäyttelyssä 6.9. snautserit arvosteli Marjo Järventölä. Tupla veti tällä kertaa ns. pidemmän korren ja kunniapalkinnon kera oli Rotunsa paras -pentu. Arvostelu oli kerrassaan ihana, mutta niin oli Tuplakin kun se oikein nautti esiintymisestä. Tupla juoksi itsensä päivän lopussa myös ryhmänsä parhaaksi pennuksi, ryhmän tuomaroi myös Marjo Järventölä. Ja kruununa tälle loistavalle debyytille Tupla oli, ei sen vähempää kuin Best In Show!!! Näyttelyn kauneimman pennun valinnan teki Katja Korhonen. 

Olen hirmuisen tyytyväinen molempien pentujen näyttelyiden ensiesiintymiseen. Kakarat painelivat menemään hienolla asenteella, niin reippaina ja iloisina. Taralla oli intoa vähän liikaakin, eikä se oikein meinannut pysyä nahoissaan, kun siitä oli niin siistiä ympärillä olevat ihmiset ja koirat. Pientä kehätreeniä on siis tiedossa ennen seuraavaa kertaa! 

Tupla ja ensimmäiset palkintonsa

Sisarukset taas vuorostaan ovat ehtineet käydä harjoittelemassa tulevaisuuden näyttelyitä varten Match Show’ssa, Teppo, Vantti, Ruuti ja Nekku ainakin. Hyvin ovat käyttäytyneet joka ainut, siitä olen niin ylpeä! Toivottavasti näitä kakaroita nähdään myöhemmin kehissäkin.