pALANGA 20-22.9.2024

Vaikeuksien kautta voittoon!

Syksyinen retki kauniiseen Liettuan Palangaan onnistui täyttämään kaikki tavoitteet niin tulosten kuin reissunkin suhteen!

Alun passihässäkän jälkeen päädyttiin ensimmäiseksi yöksi Tallinnaan, josta seuraavana aamuna jatkettiin leppoisaa tahtia kohti Palangaa. Valittu reitti kulki tällä kertaa vähän pienempiäkin tietä pitkin halki Liettuan maaseudun ja maiseman ihastelua riitti siinä ajellessa. Tiet olivat yllättävänkin hyväkuntoisia lukuun ottamatta pieniä pätkiä pikku kylien läpi ajellessa. 

Palangasta olimme varanneet mukavan huoneiston parilla makuuhuoneella, joten meillä oli ihan kivasti tilaa majoittua kahden matkassa olleen koiran kera. Muutoinkin huoneisto oli hirmuisen siisti ja lähistöllä kivat koirien ulkoilutusmahdollisuudet. 

Näyttelyihin oltiin ilmottauduttu kolmelle päivälle, kaikkina päivinä oli kansainvälinen näyttely Compensa Camping-alueella. Luvassa oli snautsereille joka päivälle pohjoismaisia tuomareita, joka oli yksi houkutin sinne ilmoittautuessa.

Perjantaina aloitettiin ”urakka” Norjalaisen Marit Sunden tuomaroidessa snautsereita. Mukana oli mukava porukka suomalaisia koiria ulkomaisella juniorinartulla höystettynä. Sansa kilpaili avoimessa luokassa ja Harmi valioissa. Sansa luokkavoitolla lunasti paikkansa narttujen Cacib-kisaan, Harmin sijoittuessa valioiden kolmanneksi. Sansa olikin tuomarin mieleen niin paljon, että voitti narttujen Cacibin ja samalla myös N-sertin, jolla tuli Liettuan valioksi! Ja lopuksi serkkupoika-Sakua vastaan kilpaillessaan Sansa vielä sinetöi hienon päivänsä ollen rotunsa paras. Loistava alku viikonlopulle!

Perjantaina käytiin Päivin ja Jarin kanssa syömässä mukavassa ravintolassa, jossa sai oikein maukasta ruokaa ja koirillekin löytyi mukava varjoisa paikka odotella. Sen jälkeen käytiin ihastelemassa todella siistiä ja kaunista puistoa keskellä Palangan keskustaa ja näin koiratkin pääsivät näyttelypäivän jälkeen kunnon jaloittelulle. 

2024-09-20Palangapodium162981
2024-09-20 19_10_31

Lauantai-aamuna ei ollut näyttelypaikalle mikään hirmuinen hoppu, koska kehät alkoivat meillä vasta iltapäivällä, joten ehdittiin tehdä pitkä aamulenkki kauniilla rannalla. Hiekkarantaa riitti silmänkantamattomiin ja sitä reunusti ihan kapea metsäalue. 

Vuorossa oli siis toinen kansainvälinen näyttely samalla paikalla muutaman kilometrin päässä majoituspaikastamme. Lauantaina snautsereita saapui arvostelemaan Jens Utke Ramsing Tanskasta. Koska Sansa oli jo edellisenä päivänä saanut kaiken tarvitsemansa, eikä lisä Cacibit olisi tässä vaiheessa sitä hyödyttäneet, päätimme jättää sen pois kehistä. Eli meiltä ainoana kehässä siis Harmi valioluokassa. Tälle päivälle oli ilmoitettu muutama ulkomainen koira enemmän, joten kova kilpailu oli tiedossa edelleen. 

Harmi esiintyi kauniisti ja niinpä se nappasi ensin valioluokan voiton ja sitten narttujen Cacibin jolla siitä tulee FCI:n vahvistuksen jälkeen kansainvälinen muotovalio! Meillä on siis jo kohta toinen C.I.B. tässä pentueessa! Narttujen voiton ansiosta Harmille tietysti tuli myös se N-serti, jolla se valioitui Liettuaan. Eikä se lopulta sitten jäänyt siskoaan yhtään huonommaksi vaan oli rotunsa paras Saku-serkun ollessa VSP. Ihan uskomattoman hienoa!

1970-01-01 2_00_00 (1) (2)

Lauantaina näyttelypäivän jälkeen käytiin sitten isommalla porukalla syömässä todella hinta-laatusuhteeltaan hyvässä ravintolassa. Seura tietysti oli suomalaisten snautseri-ihmisten kyseessä ollessa ihan ykkösluokkaa, kiitos siitä Arjalle, Jussille, Railille, Pialle, Marja-Leenalle, Anulle, Päiville ja Jakelle. Porukkaan leivottiin viikonlopun aikana useampikin uusi Liettuan valio niin keskikokoisissa kuin kääpiösnautsereissakin sekä saatiin Cacibeja usealle koiralle, joten vähän juhlaankin oli tietysti syytä. 

Syönnin jälkeen käytiin ihailemassa auringonlaskua rannalla ja ottamassa muutama rusettikuva uusista valioista.  Koirat olivat tyytyväisiä päästessään rantalenkille. 

Sunnuntaina oli vuorossa viimeinen kv-näyttely Palangassa tälle viikonlopulle. Koska meillä koirat olivat jo saaneet tarvitsemansa, jätettiin molemmat koirat pois kehästä ja lähdettiin kannustamaan kavereita kehänlaidalle. Sukuun ne tulivat tämänkin päivän voitot, sillä Molla-serkku tyttöjen isän puolelta oli ROP ja Saku-serkku äidin puolelta VSP. Lisäksi tyttöjen velipuoli Rane tuli Liettuan valioiksi ja sai ensimmäiset (vara)-Cacibinsa Sakun ollessa jo kansainvälinen valio. Tuomarina sunnuntaina oli Lisbet Utke Ramsing Tanskasta. 

Vaikka alkuun tuntui että ei päästy laivarantaa pidemmälle, pitkä matka Palangan kauniille rannoille kannatti!  Paluumatka tehtiin vähän isompia teitä ajellen ja sopivasti pitkin matkaa pysähdellen. Tallinnaan ehdittiin sunnuntai-illaksi ja siellä yövyttiin vielä yksi yö ennen maanantain kotia paluuta.

Menomatkalla ehdittiin pikaisesti käydä moikkaamassa myös Nero-poikaa (Narraajan Preiskarin Vartija) Janakkalassa. Nerolla oli juuri hetkeä aiemmin käynyt morsian vierailulla, joten pääsemme jännäämään tuleeko meidän pentueelle ensimmäistä jälkikasvua. Tulevan pentueen emä on hienosta sisarussarjasta oleva Lyyti (Restuan’s Duchess), joten peukut pystyyn että astutus on onnistunut ja Laura saa Restuan’s kenneliinsä pikku partasuteja. 

Nero (CIB FI & EE & LT CH FI JCH Narraajan Preiskarin Vartija)

Nyt sitten huilitaan ja vaihdetaan vähäksi aikaa muiden harrasteiden pariin. Sansan kanssa palataan kansainvälisten näyttelyiden kehiin sitten ensi vuonna, tavoitteena saada sillekin se viimeinen tarvittava Cacib. 

Harmi