
Viime viikolla teimme astutusreissun Puolan Augustowiin. Matka oli pitkä, rankkakin, mutta matkan päätavoite täyttyi. Tätä yhdistelmää suunniteltiin pitkään ja olen iloinen että tämä saatiin toteutettua ainakin onnistuneen astutuksen verran. Voin myöhemmin kirjoitella seikkaperäisemmän jutun reissusta, jos se vaikka rohkaisisi muitakin saman moiseen projektiin.
Oikea astutuksen ajankohta varmistettiin etukäteen progesteroni testeillä ja toki myös perinteisemmällä juoksun tarkkailulla. Päivät astutukselle olivat hyvinkin oikeat ja astutus onnistui hienosti. Nyt toivotaan tiestysti peukut pystyssä että tästä reissusta tulee myös tuliaisia pentujen muodossa.
Nebojsa on mukava, vakaaluonteinen nuori uros. Se on vahva, mutta ei liian iso, 47 cm korkeudeltaan. Sillä on hieno karkea karva ja mittasuhteet kunnossa. Sillä on uroksen pää oikeine linjoineen. Ja ennen kaikkea tietysti toivomme siitä uutta sukua jatkoa ajatellen.
Lisää tästä yhdistelmästä voit lukea Pentuja-sivulta.


