Olipas se viikko!
Ensimmäinen ”järkytys” tuli keskiviikkona kun käytiin Harmin kanssa ottamassa toinen herpes-rokote ja samalla napattiin tiineysröntgen. Aavistelin että pentuja saattaa olla useampia, mutta eläinlääkärin huuhdahdus kuvan nähtyään, ”onhan näitä aika monta”, nopeutti omia askelia kuvaruudun ääreen. Yksi, kaksi, kolme, neljä, viisi ja niin edelleen. En olisi ollut edes pahoillaan jos laskut olisi tyssännyt kahdeksaa tai kymmeneen, mutta että kolmetoista, huh huh.
Harmin avautuminen kesti pitkään ja viime päivinä sille ei enää yksinkertaisesti mahtunut ruokaa eikä kunnolla edes juomaa sisään. Se oli kirjaimellisesti täynnä pentuja. Lopulta pennut syntyi sunnuntaina päivällä sektiolla, yksi tyttö ainakin oli jo puoleksi ilman kalvoja tulossa ja eikä ollut enää aikaa odotella että kuinka täynnä oleva kohtu aloittaa työntövaihetta. Lisäksi nartun tulehdusarvot olivat lähtenee nousuun. Itseä ei sektio kovin innostanut, ammatin tuoma ”lisäjuttu” näissä hommissa. Päätin kuitenkin luottaa erittäin kokeneen eläinlääkärin ja kasvattajaystäväni vahvaan suositukseen leikkauksesta ja kyllä se taisi olla järkevin ratkaisu kaikki seikat huomioon ottaen.
Sektiolla syntyi kaikki kolmetoista pentua elossa ja elinvoimaisina. Painot oli 215-350g väliltä. Uroksia oli 6 ja narttuja 7. Narttu itse menetti leikkauksessa paljon verta ja sen lähtötilanteessa hemoglobiini oli jo aika alhainen. Hetken elettiin aika syvissä vesissä kun olin jo varma että me pahalla lykyllä menetetään tuo emä. Hätä ei kuitenkaan lue lakia, kaikki keinot käytettiin mitä emän pelastamiseksi pystyttiin ja se auttoi! Illalla kotona jo emä imetti pentujaan ja yöllä tokkurasta selvittyään alkoi hienosti niitä hoitamaan. Narttu toipui loppujen lopuksi koitoksesta varmaan paljon helpommin ja nopeammin kuin minä itse. Viisi yötä valvoneena sitä miettii tämän kasvatustyön mielekkyyttä tämmöisinä hetkinä, pelätessään oman koiransa puolesta.
Eilen menetettiin valitettavasti pienin poika, joka olikin suuremman tarkkailun alla. Muut tuolla pentulaatikossa kasvavat ja pullistuvat ja tyytyväisenä tuhisevat. Emä on esimerkillinen äiti, se ei poistuisi pentulaatikosta edes syömään ja juomaan, saati käymään ulkona tarpeillaan. Pentuja se vahtii ja hoitaa, se on täysin omistautunut äitiyteensä eikä se muuta halua nyt edes ajatella. Meidän tehtävä on nyt huolehtia sen hyvinvoinnista, jotta se toipuu tästä valtavasta urakasta.
Vielä ei tietystikään voi täysin huokaista, vasta sitten kun pennut koteihinsa aikanaan lähtevät. Mutta me nautitaan nyt nästä 12 pennusta ja ihastellaan pentulaatikon reunalla elämän pieniä ihmeitä.
Kiitokset luonnollisesti korvaamattomasta avusta Jossulle ja eläinlääkäri Jarmolle sekä muille jotka olivat tarvittaessa valmiina rientämään apuun!
