Luustotutkimuksia

Vaino

Käytiin pohjoisen kakaroiden kanssa porukalla luustokuvissa. Nämä ovat aina niin hermoja raastavia hetkiä odotella kuvia ja niiden tuloksia. Haluan tietää harrastuksia silmällä pitäen omien koirien luustoterveyden mahdollisimman varhain, joten järjestin mahdollisuuden kuviin sekä omille että muillekin halukkaille. 

Tulokset olivat varmasti sellaisia mitä realistisesti pystyi odottamaan. 

Narraajan Pohjanmaan Pelle ”Väinö”
lonkat C/C
kyynärät 0/0
selkä LTV0, VA0

Narraajan Pohjoisesta Tuulee ”Noma”
lonkat C/C
kyynärät 0/0
selkä LTv0, VA0

Narraajan Pohjolan Harlekiini ”Harmi”
lonkat B/B
kyynärät 0/0
selkä LTV0, VA0

Narraajan Pooki Flakkaa
lonkat C/B
kyynärät 0/0
selkä LTV0, VA1

Iso kiitos valtavan aktiivisille omistajille, jotka toivat koiransa tutkittavaksi!

 

Jyväskylä Nord 12.11. & KV 13.11.

Kuva Mikko Palm

Rakkaudesta kakaroihin. Näin voi sanoa kun hyppäsin kaverin kyytiin ja hurautettiin Jyväskylän koiranäyttelyyn varhain lauantai-aamuna. Tarkoitus oli vain muina miehinä istua kehän laidalle arvostelua katsomaan. Ihan ei onnistunut, sillä törmäsin suoraan kehän laidalla poikien omistajiin. No, ehkä hyvä niin, paikalle ilmestymiseni ei näin aiheuttanut ehkä niin suurta järkytystä 😉

Lauantaina kisaa oli ilmoitettu molemmat etelän pojat Nero (Narraajan Preiskarin Vartija) ja Rambo (Narraajan Pohjoisen Puuhaparta). Molemmat olivat tuomari Viktor Lobakinin mielestä erinomaisia. Nero veti pidemmän korren voittaen luokan ja sai SA:n myötä menolipun urosten loppukilpailuun. Rambolle siis luokan kakkossija. Arvostelut löytyvät pentueen omalta sivulta. Nero tuli lopulta parhaan uroksen valinnassa kolmanneksi ja oli Rop-juniori. Rotunsa paras oli poikien mummu-koira Martta (Bonzen Cecilia) ja VSP veteraaniuros Reino (Amor Di Schnauzer Welcomeaboard). 

Mikko päätti jäädä Neron kanssa myös Bis-juniorin valintaan, vaikka se tiesikin pitkää päivää näyttelyalueella nuoren koiran kanssa. Snautserien arvostelu oli nimittäin heti ensimmäisenä aamulla. Sijoitusta ei Nerolle tullut, mutta hienolta tuntui kun se kuitenkin poimittiin jatkoon valtavan suuresta juniorikoirien joukosta Hans Almgrenin toimesta. Reippaasti Nero jaksoi esiintyä väsyneenäkin iltapäivän päätteeksi. 

Narraajan Preiskarin Vartija (Nero)
Narraajan Pohjoisen Puuhaparta (Rambo) Kuva:Mikko Palm

Nero kävi yön lepäämässä mökillä ja oli taas Mikon kanssa sunnuntaina kehässä. Nero jatkoi hienoa SA-putkeaan voittaen junioriluokan urokset ja ollen Rop-juniori. Koska kyseessä oli kansainvälinen näyttely, tienasi se vielä itselleen juniori-Cacibin. Lopuksi Nero vielä sijoittui aivan huikean hienosti Kari Järvisen tuomaroimana isänsä perässä urosten kakkoseksi! Voihan pojat, miten loistavaa!

Sunnuntaina rotunsa paras oli kakaroiden isäkoira Severi (Bonzen Ganesha) ja VSP mummukoira Martta (Bonzen Cecilia). Kylläpä on siistiä että nämä koirat löytyvät meidän pentujen taustalta!

Lauantain paras uros-luokka

Rambolle toinen juniori-serti!

Kuva: Eveliina Kammonen
Kuva: Eveliina Kammonen

Rambo (Narraajan Pohjoisen Puuhaparta) kävi Hämeenlinnan ryhmänäyttelyssä 9.10.22. Paikalla olleesta 13 snautserista sai tuomari Kristin Keremiltä SA:n, Rambo oli näistä toinen.  Toisen SA:n sai serkkupoika Mihan Bendula (Narrin veljen poika) joka tuli saamallaan sertillä valioksi. Urokset olivat enemmän tuomarin mieleen, sillä kaikki urokset olivat kuitenkin ERIn arvoisia. Nartuista ainoastaan yksi sai ERIn, muut EH:n.

Rambo voitti siis junioriurokset ja SA:n myötä sai toisen juniori-sertinsä. Lisäksi PU2 sijalta vielä Vara-Serti. Rambo oli myös Rop-juniori. Onnea omistajille, kasvattaja on ylpeä pojasta!

Hyvinkään näyttely ja agilityyn tutustumista

Rambo_Hyvinkaa2
Rambo_Hyvinkaa

Nero (Narraajan Preiskarin Vartija) ja Rambo (Narraajan Pohjoisen Puuhaparta) kävivät Hyvinkään kaikkien rotujen näyttelyssä ruotsalaisen Carl-Gunnar Stafbergin arvioitavina. Upeasti pojat pärjäsivät ja saivat hienot arvostelut molemmat. Molemmat pojat tänäänkin erinomaisia. Nero voitti  junioriurokset ja Rambo oli näin ollen toinen, molemmat saivat SA:n. Rambo sai nyt ensimmäisen juniorisertinsä.  Paras uros-luokassa Nero nousi toiseksi veteraani-uroksen jälkeen ja Rambo sijoittui neljänneksi. Rambo sai vielä vara-sertinkin. Hienosti kakarat menestyvät kehissä, ei voi muuta kuin olla ylpeä!

Sansa
Väinö

Pohjoisen porukan kanssa pidettiin agilityteemainen tapaaminen täällä pentukodissa. Käytiin porukalla ensin hauskuuttamassa itseämme agilityradalla. Vauhtia piisasi, mutta kyllä me esteitäkin onnistuttiin suorittamaan. Kentällä nähtiin niin vähän kokeneempaa koiraa kuin ihan ensikertalainenkin. Ohjaajiakin oli joka ikäluokkaan, Väinön-perheen lapset Lili ja Emilkin suoriutuivat hienosti ohjaajan pestistä Narrin puikoissa. Hauskaa oli kaikille. Aktiivisen parituntisen jälkeen tehtiin vielä pieni kehäharjoitus. Lopuksi siistittiin vähän karvoja kahvien lomassa kasvatuskodissa. Kiitos Sansan, Noman ja Väinön omistajille mukavasta päivästä!

Harmi
Noma

Rambon terveystutkimustulokset

Rambo (Narraajan Pohjoisen Puuhaparta) on käynyt virallisissa terveystutkimuksissa. Kennelliitto on lausunut kuvat ja täysin priima poikahan sieltä löytyi! Kuvanneen eläinlääkärin Lotta Axelson lisäkommentit vielä Rambosta: avoin, reipas ja ystävällinen luonne ♥

Lonkat A/A, kyynärät 0/0, Selkä LTV0, VA0, silmät terveet

Olemme hirmuisen ylpeitä ja onnellisia tästä terveestä pojasta! 

Kuva Suvi Rautiainen

Hyvinkää, Helsinki ja Oulu

Kuva: Eveliina Kammonen

Syksyisen sään vallitessa oltiin näyttelyissä viikonloppuna sekä etelässä että pohjoisessa. Vaikka sää olikin kolea, mukavat tulokset lämmittivät mieltä. 

Nero (Narraajan Preiskarin Vartija) oli lauantain kehässä Hyvinkään ryhmänäyttelyssä. Snautsereita näyttelyssä arvioi saksalainen erikoistuomari Birgit Bischoff. Nero nousi hienosti paras uros luokassa kakkoseksi isänsä perässä. Nero oli myös rotunsa paras juniori. Isä Severi (Bonzen Ganesha) edusti hienosti snautserirotua loppukehissä, voittaen ensin kakkosryhmän ja ollen lopulta BIS2!!! Ihan huikean hienoa, onnea hurjasti Severille ja taustajoukoille! Kakaroiden Martta-mummo (Bonzen Cecilia) oli VSP.

Nero jatkoi näyttelyviikonloppua myös sunnuntaina. Silloin oli vuorossa Helsingin Vetcare syysnäyttely, joka oli Nord-näyttely. Snautsereilla tuomarina oli Teija Salmi-Aalto. Nero oli PU3 ja Rop-juniori. Isä Severi taas hienosti ROP. 

Oulussa näyteltiin kylmässä säässä sunnuntaina kaikkien rotujen näyttelyssä. Snautsereilta hemmoteltiin viikonloppuna tuomareiden suhteen, sillä täälläkin näyttelyssä oli tuomarina rodun erikoistuomari, kasvattaja Kirsi Heino. Noman (Narraajan Pohjoisesta Tuulee) käytiin pyörähtämässä kehässä tuloksella ERI2. Oulussa myös saatiin snautserisijoittuja ryhmään, kun Kärkkäisten Nettl Greit Prime Rose Mihan’s sijoittui upeasti toiseksi! 

Vähiin käy ulkonäyttelyt ilmojen vaihduttua kesän lämpöisistä syksyn viileiksi. Oulussakin mentiin toppatakit päällä villasukat jalassa ja siltikin tuli ajoittain kylmä. Etelässä on vielä muutama ulkonäyttely jäljellä, täällä pohjoisessa jäädään odottamaan sisänäyttelykautta. Viikonloppuina ehtii onneksi tuonne luontoon liikkumaan, syksyisessä metsässä lenkkeillessä hermo lepää.

Nero
Kuva: Suvi Rautiainen

Neljäs juniorivalio!

Kasvatit ovat olleet aktiivisina ja käyneet näyttelykehissä tässä alkusyksystä.  13.8. ajeltiin Evan ja Noman (Narraajan Pohjoisesta Tuulee) kanssa Puolangan ryhmänäyttelyyn, jossa tuomarimuutoksen jälkeen snautserit arvosteli Jurate Butkiene Liettuasta. Oltiin oikein tyytyväisiä Noman kehäkierrokseen ja tulokseksi saatiin ERI2. Seuraavana viikonloppuna Nero (Narraajan Preiskarin Vartija) kävi Heinolan kaikkien rotujen näyttelyssä, jossa sinnekin oli tullut tuomarimuutos. Hilkka Salohallan … Lue lisää

Narraajat 1-vuotta!

Meidän unohtumattomista hetkistä on kulunut kokonainen vuosi! Miten äkkiä tuo aika onkaan mennyt. Aivan kuin se olisi  ollut ihan hetki sitten, kun valvoin Narrin kanssa öitä ensin odottaen synnytyksen käynnistymistä, sitten pentujen elämän ensi hetkiä ja lopulta Narrin toipumista urakasta ja sen mukanaan tuomista haasteista. Suru tulee vieläkin väkisillä kun miettii sitä pientä iloista hännän … Lue lisää

Super viikonloppu Kalajoella!

Etukäteen vähän mietittiin että haukataanko liian iso pala kakkua nuorten koirien kanssa, jos yritetään käydä kaikki kolme Kalajoen näyttelyä saman viikonlopun aikana. No päätettiin, että yritetään, ja jos kakarat ei jaksa kolmea päivää, jätetään sitten suosiolla joku välistä. Mutta eipä huolta, hienosti juoksivat junnukoirat kehissä kaikkinä päivinä ilman mitään kähinöitä ja kiltisti telttailivat meidän kanssa … Lue lisää

Erikoisnäyttely 2022

Suomen Snautserikerho järjesti tänä vuonna erikoisnäyttelyn historiallisesti täällä pohjoisessa, 2.7. Kempeleessä. Tuomareina näyttelyssä toimi p&s snautsereilla Svend Løvenkjær Tanskasta ja mustilla Vidar Anderssen Norjasta. Tämä näyttely oli erilainen siinäkin mielessä, että ajauduin myös näyttelytoimikuntaan, johon lupauduin alunperin tiedottajaksi. Toki se pesti poiki sitten vähän muutakin, mutta itse näyttely oli aikeissa pyhittää kehään ilmoitetuille omille koirille … Lue lisää